Elämän sanoja korona-ajan keskelle

Lokakuun viimeinen viikko, viikko 44, alkoi sateisena ja harmaana. Vaikka ulkona näyttää harmaalta, sisällä huoneessa voin sytyttää lamppuja tarpeen mukaan. Juuri tällaisena lokakuun aamuna avatessani Raamatun Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun kohdalta ja sen alkujakeita lukiessani huomioni kiinnittyi siihen, miten paljon evankelista kirjoitti Jeesuksesta valona, joka oli tullut maailmaan.

Johannes oli Jeesuksen opetuslapsena elänyt kolmen ja puolen vuoden ajan lähellä opettajaansa. Siksi hän tiesi, mitä kirjoittaa hänestä: ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.” ( Joh. 1:4-5,9)

Oli tullut Jumalan aika noin 700 vuotta sitten profeetta Jesajan kautta annetun profetian toteutumiselle: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus.” ( Jes. 9:1 )

Jeesuksen käyttämä vertauskuvallinen kieli elävöittää ja rikastuttaa käsitystämme siitä, millainen hän on. Erään lehtimajanjuhlan jälkeen Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen maailman valo. Se, joka minua seuraa, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.” ( Joh. 8:12 )

Lehtimajanjuhlan aikana sytytettiin Jerusalemin temppelissä naisten esipihassa oleviin suuriin kynttilänjalkoihin joka ilta tuli. Kynttilöiden valo näkyi kaikkialle Jerusalemiin. Nyt oli juhla ohi. Kynttilöitä ei sytytetty. Silloin Jeesus astui esiin ja sanoi olevansa maailman valo. Jeesuksen sanat viittaavat Jumalan majesteettisiin sanoihin aivan luomisen alussa: ”Tulkoon valkeus.” ( 1.Moos. 1:3 )

Kynttilöitä poltettiin vertauskuvana tulipatsaasta, joka oli johdattanut Israelin kansaa erämaassa kansan kulkiessa luvattua maata kohti. Tulipatsas oli kuva Jumalan läsnäolosta. Kansa sai kokea Jumalan huolenpitoa, varjelusta ja johdatusta matkan aikana. Samalla tavalla Jumalan perheväki tänä seurakuntatalouskauden aikana saa kokea Herran läsnäoloa, huolenpitoa, opastusta ja johdatusta kulkiessaan kohti päämäärää, ikikotia Jumalan luona.

Hengellinen valo, jota saamme Herralta vastaanottaa, on tarkoitettu valaisemaan muitakin. Jeesus puhui opetuslapsilleen: ”Te olette maailman valo.” ( Matt. 5:14 ) Jumala on sytyttänyt sydämemme, jotta armon valo leviäisi kauttamme pimenevään maailmaan. Meidät on pelastettu elämään Jeesuksen todistajina omassa asuinympäristössämme.

Niin kuin valo on maailmassa olevan elämän perusedellytys, Jeesus on iankaikkisen elämän perusedellytys. Hänen valossaan me näemme itsemme Vapahtajaa tarvitsevina syntisinä. Johannes kirjoitti Jeesuksesta: ”Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman.” ( 1.Joh. 2:2 ) Jeesus sovitti syntimme kuolemalla Golgatan ristillä. Hänessä saamme anteeksiantamuksen ja vapauden syyllisyydestä.

Jeesuksen pelastustyö ristillä on riittävä jokaisen kohdalla, joka häneen turvaa pelastajanaan: ”Kun hän oli tullut täydelliseksi, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen aikaansaaja kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaisia.” ( Hepr. 5:9 )

Mieleeni ovat tulleet hengellisen laulun sanat: ”Mä muistan vielä hetken sen, kun ristillä näin Jeesuksen. Hän kärsi, kuoli tähteni, mua kurjaa rakasti.

Näin muistellen mä polvistun luo Mestarin haavoitetun. Saan kohdata taas Jeesuksen, on hetki taivainen.

Hän kulkee täällä rinnallain mua myrskyissä näin johdattain. Kun katseen nostan ristihin, saan voimaa taistoihin.

Kun Golgataa mä katselen, niin Hengessä jo riemuitsen. Mua Herran armo valaisee. Maan valot himmenee.” Hengellinen laulukirja 391

Tanja Mäkitalo